Yksityisopetusta Turussa

Etkö pysy enää koulun tunneilla täysipainoisesti opetuksen tahdissa? Motivoituneellekin oppilaalle saattaa tulla koulunkäynnin aikana ongelmia.
Hyvin usein syynä on jonkin aiheen kannalta tärkeän, aikaisemman tiedon puutteellinen hallinta. Suuret luokkakoot eivät ole avuksi, eikä opettajalta ole aina mahdollista saada apua.

Jos koulussa on ongelmia, käänny puoleemme. Soita meille, niin korjaamme asian ajoissa.
Selvitämme, missä vaiheessa ongelmasi ovat alkaneet, ja lähdemme rakentamaan taitojasi tästä pisteestä eteenpäin. Päämäärämme on, että kykenet taas seuraamaan koulun tunneilla ja saat niistä täyden hyödyn.

Olemme avuksi myös, jos haluat esimerkiksi kerran tai kaksi viikossa käydä koulussa opetetut asiat läpi ja varmistaa, että pienetkin yksityiskohdat ovat hallussa.

Ennen koetta voit tulla viime hetken kertaukseen. Käymme kanssasi kokeen aineiston muutaman oppitunnin aikana läpi.
Harjoituskokeiden tekeminen ja niiden tarkastaminen auttaa myös tehokkaasti huomaamaan, missä mahdolliset ongelmat vielä piilevät.

Mikäli YO-kirjoitukset lähestyvät tai olet hakemassa oppilaitokseen ja haluat valmistautua pääsykokeeseen, valmennamme sinut yksityisesti. Ota huomioon myös tarjoamamme pienryhmissä järjestettävät valmennuskurssit.

Opetus

Opetus tapahtuu sinun ehdoillasi. Käymme asiat läpi juuri sinulle sopivalla vauhdilla niin monta kertaa kuin on tarpeen. Voit huoletta kysyä mitä hyvänsä tunnin aikana. Onnistumisemme kriteeri on ainoastaan se, että sinä opit.

Voit sopia tuntien ajankohdat kanssamme joustavasti. Aamu- ja ilta-ajat käyvät molemmat yhtä hyvin.

Pienryhmäopetus onnistuu. Voit tulla siis kaverin kanssa tai vaikka isommallakin porukalla. Myös kotiopetus asiakkaan luona Turun ulkopuolella on mahdollinen.

0500 - 822 455  lassi.otakari@lassintunnit.fi